Alan miettiä sitä hetkeä ja tunnetta, ku istuin ihan yksin isossa lentokoneessa ja edessä istuvan selkänojassa olevassa pikku näytössä olevassa kartassa näkyi, kuinka Kilimanjaron lentokenttä oli koko ajan vain lähempänä ja lähempänä. Alkoi vähän olemaan jo perhosia vatsassa. Yritin sieltä keskimmäisestä penkkirivistä kurkkia ulos ikkunasta, jos näkisin vilauksen Kilimanjarosta, kun aletaan laskeutua, vaikka oliki jo ilta ja pimeää.
Siinä hetkessä oli jotain mitä en unohda. Jännitystä, innostusta, pelkoa ja mitä vielä. Muistan, ku lentokoneen pyörät osu maahan, niin mua hymyilytti. Melkeinpä nauratti! "Ei hitto, nyt mä oon täälä! Afrikassa!!"
Sit aina sillon, ku alan kuunnella tota biisiä, alan haaveilla, et lähtisin uudestaan Tansaniaan. Vähän vaan pidemmäksi aikaa. Esimerkiks tänään tää kaikki tapahtui. Aloin miettiä tätä mun elämää, mitä haluun, mitä en ja ääh - sekavaks meni. Tälläset sekavat ajatukset, ku sitte pakkaa yhteen pakettin, nii yleensä siitä tulee se ajatus, et voisin muuttaa Tansaniaan. Voisin myydä osan mun omaisuudesta läppäriä, puhelinta ja järkkäriä lukuunottamatta (ja osaa vaatteista tietenki). Jättää tänne kotiin vaan jotain pientä, mitä saattaisin tarvita joskus muutamien vuosien päästä. Sit muuttaisin pariks vuodeksi Afrikkaan. Matkustelisin sielä ja tekisin jotain pikku hommia ja vapaaehtoistyötä jne.. Kuulostais niin hyvältä!
Sielä ei elämä varmaan pidemmän päälle ois niin stressaavaa, ku täälä. Ois helpompi olla onnellinen pienistä asioista ja oppis arvostamaan kaikkee enemmän. Elämä ois vaan niin Hakuna Matata. Sitä mä kaipaisin mun elämään. Täälä koko ajan pitää saada lisää kaikkee, mikään ei riitä, pitää olla parempi, ku muut, ja ihmiset on niin kateellisia ja itsekkäitä.
Noh, tää oli vain tällästä haaveilua. Palataan takaisin todellisuuteen ja yritetään vaikka keskittyä siihen pääsykokeeseen lukemiseen, joka alkaaki maanantaina.
Tansanian matkasta lisää täältä!
