maanantai 2. marraskuuta 2015

The Kayon Resort Ubud














Tää oli ehkä koko reissun paras hotelli. Meitä kohdeltiin alusta loppuun asti niin hyvin, että aivan harmitti, että oltiin siellä vain yksi yö. Hotelli oli myös ehkä maailman rauhallisin paikka, sijainti oli täydellinen. Kaikki oli täydellistä. Myös ruoka. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. 

Jos siis olet matkalla Balille, suosittelen menemään Ubudiin, vaikka se ei muuten häävi paikka liikenneruuhkineen olekaan, mutta siellä on maailman ihanimpia hotelleja!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Something about Singapore




Ruoka Singaporessa on ehdottomasti yksi parhaimmista asioista - jos tykkää aasialaisesta ruoasta. Meillä ei paljoa mennyt rahaa ruokaan, koska käytiin pääasiassa syömässä kadun varsilla tai ostoskeskuksissa sijaitsevissa "food courteissa". Niissä on siis monta pientä keittiötä samassa tilassa, paljon pöytiä keskellä ja kaikki käyttävät samoja lautasia ja tarjottimia.  Keittiöissä valmistetaan aina tietyn maalaista ruokaa, esim. korealaista, kiinalaista, vietnamilaista, japanilaista and the list goes on.. Ja mikä parasta - ruoka on todella halpaa ja hyvää!

Vaikka Singapore kuulostaa tosi kalliilta paikalta, sinne todellakin voi mennä pienemmälläkin budjetilla. Hotelleja saa ihan ok halvalla Little Indian alueelta ja niin kuin sanoin - ruoasta ei todellakaan tarvitse paljoa maksaa ja silti voi syödä hyvin. Liikkuminen on halpaa, jos käyttää metroa. Ja metrolla liikkuminen on sitten maailman helpointa ja pääset ihan minne vain. 








Sentosa-saari oli ehkä hieman pettymys. Kävimme vain S.E.A Aquariumissa pällistelemässä meren eläimiä, ja uimarannalla, jossa ei ollut juuri ketään muita kuin me. Päivä oli muutenkin niin kuuma, että hyvä kun pystyi kävelemään niin ettei hikoaisi. Viileä merivesi ei ole varmaan koskaan tuntunut niin hyvältä, kun se tuolloin tuntui! Saarella olisi kyllä ollut muutakin tekemistä, mutta päätettiin säästä rahat johonkin muuhun järkevään. 

lauantai 31. lokakuuta 2015

Traveling to Asia












Olipa kerran rauhaisa lauantai-aamu, jolloin olin yksin kotona ja ei ollut mitään tekemistä. Se oli siis juuri tämä lauantai-aamu. Join kahvia ja mietin, mitä tekisin. Ei huvittanut lukea miljoonatta kertaa samoja pöydällä lojuvia sisustuslehtiä, ei uusinta Ilkkaa eikä blogeja netistä. Silloin keksin: mitä jos kirjoittaisin meidän kuukauden takaisesta Singaporen reissusta jotain blogiin, kun kuviakin on niin hirveän paljon?

Reissussa oltiin siis 14.9-29.9. Ensin viikko Singaporessa, sitten viikko Indonesiassa Balilla ja Gili Trawangan-saarella. 

Meidän epäonneksemme Singaporessa oli erittäin huono sää koko viikon ajan. Näkymät hotellin katolta oli tosi huonot ja ekana päivänä jopa ilmassa hieman  tuoksui savu. Indonesiassa maanviljelijät polttivat metsiä ja kaikki savu tuli tietysti suoraan Singaporeen. Ilma oli epäterveellistä ja koulujakin oli suljettu! Myös Formula 1 -osakilpailu meinattiin perua, mutta onneksi savu ehti hälventyä viikonlopuksi!