keskiviikko 24. elokuuta 2016

Karhunkierros
















Oltiin tämän kuun alussa minilomalla Kuusamossa. Ajettiin lauantai-iltana Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle ja oltiin teltassa yötä. Leirintäalue on suunnilleen puolessa välissä Karhunkierrosta ja suunnitelma oli kävellä siitä 32km alaspäin Juumaan ja olla yks yö teltassa matkan varrella.

Oli ihan mahtava reissu. Huikeita maisemia ja ihanan rentouttavaa ja raskasta vaeltamista, kaatosadetta ja hellettä. Mukavuudenhaluisina haluttiin tietty hemmotteluakin reissulle, joten vaelluksen jälkeen maistui kylpylä ja hotelliyö runsaalla hotelliaamiaisella <3

Suosittelen kyllä lähtemään Karhunkierrokselle, jos tekee mieli vaeltamaan. Pieni Karhunkierros on 12km ja siitä voi vaikka aloittaa, jos ei ole kokemusta. Pitemmälle Karhunkierrokselle (82km) tarvitaan jo vähän kokemusta ja kuntoakin. Jopa tuo meidän 32km pätkä oli todella rankka, vaikka ahekeria salilla käyjiä ollaankin! Maasto on vaikeakulkuista, ylämäkiä, alamäkiä, portaita, kuoppaista maata yms yms. Kannattaa siis varata hyvin aikaa, että ehtii pitää taukojakin ja turhaa tavaraa ei tosiaan kannata ottaa mukaan painoksi.